Kello on 11:07 maanantaiaamuna, ja Riikan ministerihuoneessa vallitsee tunnelma, joka muistuttaa enemmän opiskelijabileiden jälkeistä Airbnb:tä kuin valtiovarainministeriön komentokeskusta. Verhot ovat kiinni, pöydällä lojuu puoliksi juotu lonkero, ja ministeri itse on kääriytynyt fleecepeittoon kuin kansantalouden salaisuuksia varjeleva burrito.

Oveen koputetaan. Sisään astuu Riikan avustaja – nuori, idealistinen ja valitettavasti vielä siinä harhaluulossa, että politiikassa logiikka ja moraali olisivat käyttökelpoisia työkaluja. Hänellä on kädessään tuore tutkimus, jonka mukaan maahanmuuttajat ovat yhteiskunnalle taloudellisesti hyödyllisempiä kuin kantaväestö. Työikäisiä, veronmaksajia, potentiaalisia Teslan ostajia. Mutta – ja tässä tulee se juoni – jos kotouttamismäärärahoja leikataan, työllisyys sakkaa ja koko hyöty menee kuin EU-direktiivi kansalliseen tulkintaan.

Avustaja, silmät loistaen kuin Excel-taulukon onnistuneen pivotin jälkeen, kysyy: “Eikös meidän nyt kannattaisi panostaa kotoutumiseen enemmän, niin saataisiin valtion talous kuntoon?”

Riikka, joka on juuri siirtymässä aamukahvista iltapäiväolueen, huokaisee syvään. Hän ei ole varma, onko avustaja tosissaan vai onko tämä tullut trollaamaan. Hän avaa uuden tölkin – valtiontalouden loiventavan – ja ryhtyy selittämään kuin perussuomalainen Platon.

“Kuule rakas, jos maahanmuuttajat kotoutuvat hyvin, ne menevät töihin, maksavat veroja, ostavat uuden auton ja muuttavat parempien ihmisten naapurustoon. Eihän sellainen käy. Jos ne alkavat näyttää siltä, että ne pärjäävät, niin kuka enää äänestäisi meitä? Meidän pyhä velvollisuus on varmistaa, että mahdollisimman moni maahanmuuttaja syrjäytyy, joutuu rikostilastoihin, saa toimeentulotukea ja herättää pelkoa. Mitä heikkolaatuisempaa väestöä, sitä korkeampi gallup.”

Avustaja nyökkää hitaasti, kuin olisi juuri saanut oppitunnin politiikan pimeästä alkemiasta. Hän katsoo Riikkaa kuin strategista shakkimestaria, joka pelaa 4D-peliä kansan pelolla ja budjettileikkauksilla.

“On se mahtavaa, että meillä on tuollainen mestaristrategi,” hän kuiskaa, ja kirjoittaa muistiin: “Kotouttamisen leikkaus = kannatusbonus. Syrjäytyminen = äänisaalis.”

Ja niin jatkuu maanantai ministeriössä – missä logiikka on luksusta, moraali maksaa liikaa ja politiikan suurin hyve on se, että kaikki näyttää tarpeeksi sekavalta, jotta kukaan ei ehdi kysyä, mitä helvettiä täällä oikeasti tapahtuu.