“Se perkeleen Bergbom julkaisi sen kuvan.”

Riikan avustaja seisoo ovenpielessä, otsasuoni sykkii kuin valtionvelka. Riikka vilkaisee ylös budjettitaulukosta, jossa punainen väri on enemmän esteettinen valinta kuin taloudellinen huolenaihe.

“Minkä kuvan?” hän kysyy.

“No sen missä heilutat saksia kuin leikkauslistojen jumalatar. Otettiin silloin, kun vedettiin kunnon kännit sen kunniaksi, että saadaan kyykyttää köyhiä.”

Riikka nyökkää. “Ai se. Mutta mitä se haittaa? Meidän kannattajathan haluaa kurjistaa köyhiä. Se on niille kuin kansallisurheilua.”

Avustaja selvittelee kurkkuaan. “Niin, mutta… mehän leikataan meidän omilta äänestäjiltä. Ne, jotka äänestää meitä, ovat ne köyhät.”

Hiljaisuus. Riikka miettii. Avustaja miettii. Saksien kuva leviää kuin bensan hintaspekulaatiot. Joku ehdottaa Twitterissä, että ministeriössä pitäisi olla alkometrin lisäksi moraalimittari. Kukaan ei tiedä, kumpi olisi rikki.

“Me ollaan kusessa,” Riikka toteaa.

“Syytetään maahanmuuttajia?” avustaja ehdottaa.

Riikka hymyilee. “Mainio idea. Ja luvataan laskea kaljan ja bensan hintaa. Siitä ne tykkää.”

He ottavat idean kunniaksi lasillisen. Ja toisen. Kolmannen kohdalla avustaja avaa tiedotepohjan. Riikka sanellee:

“Ministeri ei ole julkaissut kyseistä kuvaa. Kuvan konteksti on monisyinen ja liittyy poliittiseen prosessiin, jossa budjettitekniset toimenpiteet konkretisoituvat visuaalisessa symboliikassa.”

Avustaja nyökkää. “Petteriä tämä varmaan vaan naurattaa.”

“Eikä meillä ole hätää,” Riikka sanoo. “Ensi vaaleihin mennessä kukaan ei muista mitään. Keksitään vaikka veronalennus.”

“Mutta vain meille ja Petterin rikkaille kavereille?”

“Tietenkin. Sanotaan vaan, että se on kaikille. Nostetaan arvonlisäveroa vastaavasti. Kukaan ei tajua.”

He kilistävät laseja. Saksien kuva jää elämään, mutta ministeriö elää vielä enemmän.